Täytä alla olevat tiedot, olemme sinuun yhteydessä pian

    Nimi

    Katuosoite

    Postinumero

    Postitoimipaikka

    Sähköposti

    Puhelin

    Valitse valmennuspakettisi

    Lisätietoja

    Hyväksyn tietojeni käsittelyn rekisteriselosteen kuvaamalla tavalla.

    Paremman vuoden puolesta

    Minulla pisti silmiini jokin aika sitten Ilta-Sanomien juttu. Jutussa kerrottiin mummoista, jotka ostivat luottokorteilla sekä pikavipeillä lapsilleen ja lapsenlapsilleen joululahjoja. Tämä on jo itsessään surullista. Surullisemmaksi jutun teki seuraava kappale. Nämä samat mummot eivät pystyneet maksamaan tammikuun vuokriaan vaan turvautuvat toimeentulotukeen. Mikäli toimeentulotukea ei saakaan, ollaan lirissä. Valitettavasti vastaavia juttuja on paljon.

    En voi enää samaistua näihin mummoihin. Ennen käytin luottokorttia kuukausittain. Ajattelin maksaa kaiken seuraavasta tilistä. ”Tämä paita on ihan kiva. Voisin käyttää sitä joskus.” Nämä paidat jäivät kaappiin. Niistä ei tullut uutta lempipaitaani. Laskun tullessa usein harmitti.

    Oma muutokseni alkoi turhautumisesta. Turhautumisesta siihen, etten tiennyt, mihin rahani oikein menivät. Päätin ryhtyä töihin muutoksen eteen. Aikaa on kulunut paljon ja suurin muutos on tapahtunut oman pään sisällä. Nykyään minun ei tarvitse käyttää luottokorttia, eikä raha polta palkkapäivänä tilillä.

    Onnea ei voi ostaa. Kuluttamalla en saanut onnea. Onni ei tullut tavaroista vaan aivan muusta. Onni tulee minulle arjen pienistä iloista. Oman perheen kanssa puuhastelusta, liikunnasta ja harrastuksista. On helpompaa olla läsnä, kun velat eivät paina mieltä. Ei tarvitse ottaa töissä lisävuoroja velkojen maksun takia. Oma päätäntävalta omaan aikaan on kasvanut velanmaksun myötä. En kaipaa entiseen.

    Oman talouden hallinta alkaa usein turhautumisesta. Halutaan muutosta omaan elämään. Kaikki me toivomme ja teemme tekoja paremman huomisen puolesta. Vuoden alku on monelle muutoksen aikaa. Tarvitaan päättäväisyyttä pysyä muutoksessa, koska alku on usein vaikeaa. Vanhat tavat ja ajatukset ovat usein lujasti kiinni meissä.

    Minun tämän yksi vuoden tavoitteeni on auttaa muita pääsemään parempiin tuloksiin omassa taloudessa. Paremmilla ajatuksilla ja uskomuksilla me onnistumme yhdessä.

    Paula

    Paula Halonen on varallisuusvalmentaja©, sijoittaja, yrittäjä sekä kaupan alan ammattilainen.

    Varallisuusakatemia järjestää kuusi viikkoa kestävän Selätä velat -verkkovalmennuksen alkaen maanantaina 31.1.2016. Saat 20€ alennuksen koodilla JFJZV7TZFS koodi on voimassa 22.1.2016 asti. Tervetuloa mukaan!