Täytä alla olevat tiedot, olemme sinuun yhteydessä pian

    Nimi

    Katuosoite

    Postinumero

    Postitoimipaikka

    Sähköposti

    Puhelin

    Valitse valmennuspakettisi

    Lisätietoja

    Hyväksyn tietojeni käsittelyn rekisteriselosteen kuvaamalla tavalla.

    Suo, kuokka ja minä

    Varmaan moni meistä suunnitteli omat henkilökohtaiset tavoitteet vuodelle 2017. Jotkut ehkä ensimmäistä kertaa, toiset harjaantuneesti hyvinkin monetta vuotta peräkkäin. Osalla tavoite voi olla luottokorttivelkojen kuolettaminen, osalla ensimmäisen sijoitusasunnon ostaminen tai seuraavien sijoituskohteiden löytyminen. Uusi vuosi lähti käyntiin toiveikkaissa merkeissä ja nyt kun pöly on laskeutunut ja arki alkanut, voi tavoitteet alkaa tuntua vähän liiankin haastavilta ja jopa ylivoimaisilta. Haluaisinkin nyt sanoa muutaman sanan ensikertalaisille ja miksei myöskin kokeneemmille konkareille kuinka tällä matkalla päästään eteenpäin, kuinka päästään haluttuihin tuloksiin ja mitä se oikein sinulta vaatii.

    Ensinnäkin päivän hyvä uutinen on, ettei tavoitteisiin tarvitse päästä tammikuussa! Sinulla on koko vuosi aikaa! Ja itse asiassa moni asia voi vaatia ensin kypsyttelyä ja harkintaa, ja kun pallo vihdoin lähtee liikkeelle, se usein pyörii kiihtyvällä tahdilla eteenpäin. Joten ei huolta. Suunnittelu on äärimmäisen tärkeää kaikessa talouteen liittyvässä. Toinen hyvä uutinen on, että juuri sinä olet oman elämäsi supertähti. Kukaan toinen ei voisi elää sinun elämääsi niin hyvin kuin sinä itse. Älä siis vertaile itseäsi, äläkä tavoitteitasi toisiin. Tärkeää on, että pääset itse eteenpäin sitä vauhtia mikä sopii juuri sinulle. Ehkä vuoden 2017 tavoitteet eivät ole vielä hurjat, mutta miltä ne näyttävät vuonna 2018 tai 2019?! Nyt laskemasi muutoksen siemen kasvaa koko ajan ja lopulta voit niittää upeaa satoa siitä, mikä aluksi näytti olevan jotain mitätöntä.

    Muista, ettet ole yksin tällä matkalla. Vauras Nainen -yhteisö Facebookissa tarjoaa uskomattoman hienon foorumin keskustella kaikesta rahaan ja talouteen liittyvästä naisten kesken. Keskusteluketjujen aloittamiseen kynnys on matalalla ehkä juuri sen takia, että ryhmä on rajattu vain naisille. Jos olet luottokorttikierteessä ja tavoitteesi tälle vuodelle on päästä huonosta velasta vapaaksi, on Varallisuusakatemian valmentaja Paula Halonen kehittänyt upean Selätä velat -verkkovalmennuksen. Valmennuksessa on mahdollisuus kysellä interaktiivisesti muiden osallistujien kokemuksia ja neuvoja suoraan Paulalta, tätä ei kannata missata!

    Epäonnistuminen tekee meistä inhimillisiä. Ja me kaikki epäonnistumme aina välillä. Mitä teet epäonnistumisella ratkaisee oletko voittaja vai häviäjä. Yrittäjäystäväni sanoi äskettäisessä puhelinkeskustelussamme, että häntä on nuijittu niin monta kertaa maanrakoon, ettei hän pelkää enää mitään. Epäonnistumisia ei kannata pelätä, olkoot ne meille vain kilometripaaluja, että tuossa kaaduin, mutta matka jatkui taas ja entistä suuremmalla raivolla. Suo, kuokka ja Jussi -meininkiä kehään, arvon lukijat!

    Mervi Tanskanen on Varallisuusvalmentaja©, asuntosijoittaja, metsänomistaja sekä farmaseutti.