Täytä alla olevat tiedot, olemme sinuun yhteydessä pian

    Nimi

    Katuosoite

    Postinumero

    Postitoimipaikka

    Sähköposti

    Puhelin

    Valitse valmennuspakettisi

    Lisätietoja

    Hyväksyn tietojeni käsittelyn rekisteriselosteen kuvaamalla tavalla.

    Valoa tunnelin päässä

    Havahdun usein syksyllä siihen, että mieli on maassa. Mikään ei tunnu onnistuvan ja tuntuu, ettei mistään tule mitään. Moni asia harmittaa. On pimeää ja alkaa olla jo kylmäkin. Kesällä päätetty syksyinen kuntokuuri ei oikein jaksa innostaa. Silloin on syytä istahtaa alas ja miettiä, mistä on oikein kyse. On paljon asioita, joihin voimme itse vaikuttaa ja asioita, joihin emme taas voi. Esimerkiksi Suomessa nyt on vaan syksyisin pimeää ja siihen ei voi vaikuttaa kuin vaihtamalla asuinpaikkaa.

    Ainut, mihin voimme tässä asiassa vaikuttaa, on oma mieli. Annammeko mielen masentua vai koitammeko löytää syksystä niitä mieltä ilahduttavia asioita? On lupakin istua hyvän kirjan ääressä mukavasti sohvalla kynttilöiden palaessa ja katsella välillä takkatulen roihua. Itse koitan keskittyä niihin asioihin, joihin voin vaikuttaa. Laitan paperille ylös näitä ongelmakohtia ja harmia aiheuttavia asioita. Näin moni asia saa aivan uuden tarkastelukulman.

    Asioita on helpompi lähteä ratkomaan ja muuttamaan, kun ensin tunnistaa ongelman ja harmin aiheuttajan. Myös mittasuhteet ongelmaan saattavat muuttua. Huomaa, ettei tämä nyt niin iso asia olekaan. Tekemistä vaativien asioiden lista lyhenee ja muutosta kaipaavia asioita on parempi lähteä muuttamaan, kun ne on pannut paperille.

    Itselläni on ollut myös monia epätoivon hetkiä oman talouden kanssa. Asiat tuntuvat etenevän kovin hitaasti. Malttamattomana ihmisenä sitä käy tutkailemassa tuon tuostakin käppyröitä, käyriä ja tilin saldoja. Mitään ei tuntunut tapahtuvan sitten viime käynnin. Silloin olen ottanut katsauksen menneeseen. Mistä olen lähtenyt ja millaisin ajatuksin? Missä olen nyt? Moni nyt jo arkipäiväinen asia on jo unohdettu, moni toimintamalli on muuttunut parempaan ja tuntuu hullulta, millaisia ajatuksia sitä on ollutkaan.

    On hyvä siis tarkastella omia ajatuksia välillä hieman etäisesti ja suuremmassa mittakaavassa. Luoda välillä katsaus menneeseen. Mitä kaikkea mahtavaa onkaan saanut aikaan. Mitä kaikkea onkaan kokenut. Kuinka moneen mukavaan ihmiseen on tutustunut. Olla ylpeä saavutuksistaan ja taputtaa itseään olalle. Hyvä minä!

    ”Katsoin kartasta ja tarkistin, että suunta on oikea. On siis vain jatkettava matkaa”, sanoi Muumipappa.

    Aurinkoa pimeneviin iltoihin

    Paula

    Paula Halonen on varallisuusvalmentaja©, sijoittaja, yrittäjä sekä kaupan alan ammattilainen.