Täytä alla olevat tiedot, olemme sinuun yhteydessä pian

    Nimi

    Katuosoite

    Postinumero

    Postitoimipaikka

    Sähköposti

    Puhelin

    Valitse valmennuspakettisi

    Lisätietoja

    Hyväksyn tietojeni käsittelyn rekisteriselosteen kuvaamalla tavalla.

    Vaurastuminen vaatii positiivista ajattelua ja positiivisen ajattelun voi oppia

    Vaurastuminen vaatii hyvien tapojen muodostamista. Tarvitaan hyviä rahatapoja eli tapoja tienata, säästää ja sijoittaa rahaa. Mutta ennen kaikkea tarvitaan rahaan liittyviä positiivisia ajatusmalleja ja uskomuksia: tarvitaan positiivista tapaa ajatella rahasta. Positiiviset ajatukset saavat sinut aloittamaan ja tarttumaan toimeen. Ottamaan sen kuuluisan ensimmäisen askeleen. Jos näet jokaisessa sijoitusmahdollisuudessa mörköjä ja peikkoja et uskalla tarttua tilaisuuteen, kun ajattelet, että huonosti tämä menee kuitenkin. Pessimisti ei pety -asenteella ei vaurautta valitettavasti luoda.

    Positiivista ajattelua ei ole kuitenkaan suotu meille syntymälahjana. Aivomme ovat pikemminkin rakentuneet tunnistamaan ensisijaisesti vaaroja ja uhkia ympäristöstämme. Tämä juontaa juurensa aikaan, jolloin iso osa ihmisen arjesta meni hengissä pysymiseen. Aivomme ovat laiska elin ja päästäkseen mahdollisimman helpolla, aivot valitsevat ennemmin sille helpon tien. Jatkuva vaarojen ja uhkakuvien tunnistaminen ei kuitenkaan ole se onnellisin ja nautinnollisin tapa elää eikä se myöskään ole tie vaurauteen. Siksi kannattaa opetella toinen tapa.

    Jos siis tunnet, että mielesi jauhaa enemmän negatiivista kuin positiivista rataa, ei sinun kannata tuntea itsesyytöksiä. Näin meidän aivomme ovat rakentuneet. Onneksi olemme kuitenkin erittäin oppivaisia ja voimme opettaa aivomme päinvastaiseen toimintaan. Eli pystyt opettamaan aivosi tunnistamaan ensisijaisesti mahdollisuuksia ja asioita, jotka ovat positiivisia ja joista voit olla kiitollinen.

    Tässä yksi harjoitus, jolla voit opettaa aivosi positiiviseen ajatteluun. Olen itse käyttänyt menetelmää ja todennut sen erittäin tehokkaaksi. Yksi harjoituskerta ei tietenkään tee vielä kesää, mutta kun jaksat tehdä harjoitusta 30 päivän ajan 3 kertaa päivässä lupaan, että saat tuloksia aikaiseksi.

    Harjoitus menee näin: tee 3 kertaa päivässä positiivisen ajattelun harjoitus. Eli keskity ajattelemaan pelkästään positiivisesti vastaamalla seuraaviin neljään kysymykseen:

    1. Mistä voin olla erityisen kiitollinen juuri nyt?
    2. Miten voisin positiivisesti yllättää jonkun henkilön juuri nyt?
    3. Miten voisin pitää hauskaa juuri nyt?
    4. Miten voisin osoittaa rakkautta tai hyvyyttä juuri nyt?

    Näiden kysymysten avulla opetat aivosi tunnistamaan omassa elämässäsi ja ympäristössäsi asioita, jotka ovat oikein hyvin. Voit laittaa hälytyksen puhelimeesi kolmena eri hetkenä päivässä, jotta muistat tehdä harjoituksen. Kirjoita oheiset kysymykset hälytykseen, niin sinun ei tarvitse niitä pinnistää mielessäsi. Toistamalla harjoituksen 30 päivän ajan, alat huomata ajatuksissasi muutosta. Alat huomata, että aivosi todellakin alkavat tunnistaa elämässäsi enemmän positiivisia kuin negatiivisia asioita.

    Olet siis opettanut aivosi ajattelemaan uudella tavalla ja alat huomata ympärilläsi enemmän hienoja mahdollisuuksia, joihin tarttua. Tämä tarkoittaa enemmän positiivisia mahdollisuuksia tienata, säästää ja sijoittaa eli vaurastua taloudellisesti. Hassuinta useasti on se, että ne samat mahdollisuudet ovat saattaneet olla koko ajan ympärilläsi. Et vain ole tarttunut niihin, koska et ole kiinnittänyt niihin positiivista huomiotasi.

    Hyviä, positiivia ajatuksia ja sijoitusmahdollisuuksia toivottaen
    Tellu

    Tellu Uotila on yrittäjä, sijoittaja, varallisuusvalmentaja ja rahamania -vloggaaja